8.9.2011 Saksan perheyritysten liiton konferenssi Berliinissä käsitteli velkakriisiä
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen puhui torstaina 8.9. Saksan Family Business Networkin Euro-kongressissa.
Hän arvioi puheessaan, että finanssikriisi on nostanut esiin oman pääoman merkityksen Euroopan talouden kasvun rahoittamisessa. Yrityksen oman pääoman merkitys kasvaa, kun lainarahan saaminen Basel III:n toteuttamisen seurauksena sekä vaikeutuu että muuttuu kalliimmaksi. Vanhanen muistutti, että valtioiden keinot yritysten kasvun rahoittamiseen ovat yhä huonommat. Näin ollen kaikessa talous- ja veropolitiikassa on tehtävä ratkaisuja, jotka houkuttelevat pitkäkestoista omaa pääomaa yrityksiin.
-Mitä vahvempi yrityksen tase on, sitä paremmat edellytykset sillä on neuvotella velkarahaa investointeihin, Vanhanen totesi.
Vanhanen nosti esille Euroopan vahvuudeksi globalisaatiossa sen, että Euroopassa on historian kartuttamana runsaasti yksityisiä pääomia.
-Pitää löytää keinot, että pääomia ohjautuisi entistä enemmän yritysten kasvun rahoittamiseen. Access to finance muodostuu kahdesta osasta: access to dept ja access to equity muodostavat aina kokonaisuuden.
Vanhasen mukaan velkakriisin keskellä Euroopan strategisen valinnan pitäisi nyt kohdistua juuri omaa pääomaa kartuttavaan politiikkaan.
-Tässä perheyrityksillä on tärkeä yhteinen edunvalvontatehtävä.










