17.11.2011 Pekka Laitinen valittiin Perheyritysten liiton uudeksi puheenjohtajaksi
Perheyritysten liiton syyskokous on valinnut liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Varova Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitisen (s. 1957). Laitinen aloittaa kolmevuotisen puheenjohtajakautensa tammikuussa 2012.
Laitinen on otettu ja innostunut saamastaan luottamustehtävästä. Hän haluaa olla mukana nostamassa kasvollisen omistajuuden merkitystä.
- Perheyritykset ovat aina olleet jykevä osa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Taloudellisesti haasteellisina aikoina pitkäjänteisen yrittäjyyden merkitys korostuu entisestään. Menestyvä perheyritys työllistää ja työllistämisen kautta resurssit ja hyvinvointi lisääntyvät. Perheyritysten liitolla on oma tärkeä näkökulmansa keskustelussa, jonka avulla yritysten toimintaympäristöä kehitetään, Laitinen toteaa.
Laitisen perheyritys Varova on vuonna 1948 perustettu suomalainen kuljetus- ja huolintaliike, joka on erikoistunut kansainvälisiin kuljetuksiin ja huolintaan. Varova työllistää viidessä toimipisteessään 170 henkilöä. Pekka Laitisen isä Leevi K. Laitinen osti yrityksen 1960-luvun alussa itselleen. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin vuonna 2006. Pekka Laitisen molemmat pojat työskentelevät myös yhtiössä, ja Leevi-isä on edelleen hallituksen jäsen.
Laitinen vastaanottaa Perheyritysten liiton hallituksen vetovastuun Vallila Interior Oy:n toimitusjohtaja Anne Berneriltä.
- Laitinen saa johdettavakseen kasvavan järjestön, joka syyskokouksessa hyväksytyn uuden strategian mukaisesti pyrkii olemana entistä vahvemmin mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Samalla pyritään kehittämään ilmapiiriä omistajuudelle ja perheyrittäjyydelle myönteisemmäksi, Berner kertoo.
Pekka Laitinen on Perheyritysten liiton seitsemäs puheenjohtaja. Ensimmäinen oli Peter Fazer. Häntä ovat seuranneet Klaus Sohlberg, Krister Ahlström, Marjo Raitavuo, Janne Timonen ja Anne Berner.
Lisätietoa:
Viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Eveliina Talvitie p. 0400 188 601










