tutkimus

Perheyritysten kasvavan yhteiskunnallisen merkityksen ja ominaispiirteiden tunnistamiseen sekä perheyrittäjyyden edistämiseen tarvitaan tieteellistä tietopohjaa.  

 

Perheyritysten liitto edistää perheyritystutkimusta toimien linkkinä akateemisen maailman ja perheyritysten välillä.

Toiminnallaan PL kannustaa tutkijoita perheyritystutkimuksen tekemiseen ja tutkimustiedon soveltamista perheyrityksissä.

Perheyritystutkimusta tekevät tutkijat ovat tervetulleita liittymään perheyritysasiantuntijat-verkostoon.

Perheyritysten liitto järjestää vuosittain Perheyritystutkijatapaamisen, joka tarjoaa suomalaisille perheyritystutkijoille mahdollisuuden verkostoitua ja jakaa kokemuksiaan tutkimuksen teosta sekä kertoa tutkimustensa tuloksista.

Liitto laatii vuosittain myös perheyritysbarometrin, jossa jäsenyritykset arvioivat tulevaisuuttaan. Aihealueina barometrissä ovat muun muassa toimintaympäristö, omistaminen, verotus, sukupolvenvaihdos ja perheen merkitys.

Perheyritystutkimuksen edistämiseksi Perheyritysten liitto on koordinoimassa rahoitusta kolmen perheyritysprofessuurien perustamiseen. Professuurien myötä Suomeen syntyisi huipputason osaamiskeskittymä perheyrittäjyyden ympärille.