30.1.2012 Vanhanen Säätytalon Kasvua ja työtä - seminaarissa: Verotuksella on ilman muuta ihmisen ja yrityksen toimintaa ohjaava vaikutus
Kasvua ja työtä - seminaarin Säätytalossa maanantaina avannut elinkeinoministeri Jyri Häkämies summasi valmisteilla olevan tulevaisuusselonteon sisällöksi talouden, hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmat. Kasvun näkökulmasta Häkämies ilmaisi huolensa investointien heikosta tasosta ja muistutti huoltosuhteen kehityksen haasteista.
Vertailua hän haki Ruotsin ja Saksasta. Saksassa on onnistuneesti uudistettu työmarkkinoiden järjestelmiä. Ruotsissa on puolestaan onnistuttu lisäämään työn houkuttelevuutta.
Suomessa käynnistetyistä kasvua tavoittelevista toimenpiteistä Häkämies nosti eriin muun muassa pysyvän rahoitusmekanismin ja Jorma Elorannan työmarkkinoiden toimivuutta käsittelevän selvityksen.
Toimenpiteet ja selvitykset eivät Häkämiehen mielestä kuitenkaan riitä.
-Kestävä kehitys edellyttää uhrauksia. Hallintoa pitää keventää ja menestymiseen pitää olla tahtoa. Uskon edelleen, että suomalaisessa yhteiskunnassa kyetään sopimaan asioista.
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen korosti omassa puheenvuorossaan verotuksen ohjaavaa vaikutusta sekä yritysten kasvun edellytyksiä.
-Omistajuuden näkökulma on harvemmin kasvusta käytävässä keskustelussa esillä. Oman pääoman ja velan yhdenvertainen asema täytyy asettaa päämääräksi. Euroopassa keskustelua jo käydään, Vanhanen totesi viitaten Financial Timesin Martin Wolfin tuoreeseen kirjoitukseen.
Vanhanen muistutti myös sukupolvenvaihdoksista sekä perintö- ja lahjaveron epävarmuutta luovista vaikutuksista.
-Kasvun kannalta on tärkeää saada varat aktiiviseen ja riskipitoiseen yritystoimintaan kiinteistösijoittamisen sijaan.










