21.3.2011 Taloustutkimus: Osinkoverotuksen rakenteella on merkittävä vaikutus omalla pääomalla rahoitettavaan kasvuun

Taloustutkimus selvitti Perheyritysten liiton jäsenten keskuudessa ensimmäisen kerran, miten vuoden 2005 verouudistus on vaikuttanut pääomien ohjautumiseen yritystoimintaan.

Tulokset vastaavat jäseniltä saatuja mielipiteitä. Niissä yrityksissä, jotka ovat kasvunsa alussa ja liikevaihto vielä alle 50 miljoonaa euroa kiinnostus sijoittaa pääomaa omaan yritykseen on kasvanut. Suuremmissa 50-250 miljoonan liikevaihdon yrityksissä kiinnostus vastaavasti aleni selvästi. Kaikkein suurimmissa ja kaikkein pienimmissä yrityksissä muutokset olivat melko neutraaleja.

Kun omaan yritykseen sijoittaminen ei ole kiinnostanut, kiinnostuksen kohteena olleet erityisesti kiinteistöt, pörssiosakkeet ja sijoitusrahastot.

 - Näistä saadun pääomatulon verotus on yhdenkertaista pääomatuloveroprosentilla verotettua, kun taas omasta yrityksestä saatavaa voittoa verotetaan ensin yrityksen maksamalla yhteisöverolla. Lisäksi osakas maksaa osingosta pääomatuloveron. Nykyinen rakenne ohjaa pääomia talouskasvun kannalta passiivisempiin sijoituskohteisiin, toteaa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

 Erityisen dramaattisia pääomien ohjautumisen näkökulmasta vastaukset olivat kysyttäessä: Vaikuttaisiko osinkoverotuksen yhdenmukaistaminen pääomaveroon nähden yrityksenne omistajien kiinnostuksen sijoittaa pääomia yritystoimintaan? Suurissa yrityksissä kiinnostus sijoittaa omaan yritykseen kasvaisi merkittävästi (73-80 % vastaajista).

- Tutkimuksen oikeellisuuden näkökulmasta on hyvin luonnollista, että ne, jotka nyt pystyvät hyödyntämään alle 90 000 euron osakaskohtaista osinkoa taas kokisivat kiinnostuksensa vähenevän selvästi, toteaa Vanhanen.

Tutkimus kertoo nyt ensimmäistä kertaa hyvin havainnollisesti sen, että osinkoverotuksen rakenteella on merkittävä vaikutus siihen, saavatko yritykset omaa pääomaa kasvunsa rahoittamiseen. Tällä hetkellä on olemassa selvä negatiivinen kasvukynnys.

- Tämä kynnys olisi verouudistuksessa kyettävä oikealla tavalla purkamaan, Vanhanen linjaa.

Tutkimus julkistettiin Finlandia-talon Perheyritystapahtumassa 21.3.2011.

 

Lisätietoa:

Viestintäpäällikkö Eveliina Talvitie p. 0400 188 601