14.2.2012 Kymppiluokkalaisten kesätyöhanke julkistettiin

Perheyritysten liiton Kympinkesätyöt-hankkeen verkkosivut avautuivat ystävänpäivänä www.kympinkesatyot.fi

Kympinkesätyöt-hanke on osa Perheyritysten liitonvuoden 2012  yhteiskuntavastuun teemaa - Työ luo työtä. Hanketta varten luotu verkkosivusto toimii linkkinä työtä etsivien kymppiluokkalaisten ja työtä tarjoavien perheyritysten välillä.

Hankkeen päämääränä on paitsi tarjota nuorelle kesätyöpaikka ja mahdollisuus tutustua työelämään myös kertoa yrittäjyydestä ja rohkaista häntä ammatinvalinnassa sekä jatkokoulutusta koskevissa pohdinnoissa.

Hankkeen suojelijoina toimivat työministeri Lauri Ihalainen ja Jukka "Duudson" Hilden. Hankkeen Facebook -sivulla voi katsoa Hildenin avaussanat.

Julkistamistilaisuudessa puhunut Ihalainen totesi, että hanke tukee hienolla tavalla hallituksen yhteiskuntatakuuajatusta.

-Perheyritykset ovat ottaneet kymppiluokkalaiset erityisryhmäksi. Juuri tällaisia tekoja yhteiskunnassa tällä hetkellä tarvitaan, totesi työministeri Ihalainen hankeen julkistamistilaisuudessa.

Helmikuun puolessa välissä mukaan on ilmoittautunut kolmisenkymmentä perheyritystä. Yritysten lista täydentyy maaliskuun loppuun asti.

Kymppiluokkalaiset otetaan kesällä 2012 työtä tarjoavissa perheyrityksessä vastaan tosissaan. Yrityksen omistaja/johtaja tapaa töihin tulevan heti alussa ja kertoo yrityksen historiasta, toimialasta sekä siitä, mitä hyvältä työntekijältä odotetaan. Tarkoituksena on saada kymppiluokkalainen kokemaan olonsa tervetulleeksi ja perehdyttää hänet yrityksen tarinaan.

- Hankkeemme tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus tutustua työn kautta työelämään ja yrittäjyyteen. Samalla rohkaistaan heitä aktiiviseen ammatinvalintaan. Perheyritykset kantavat tässäkin asiassa vastuuta yli sukupolvien ja huolehtivat siitä, että Suomessa kannattaa tehdä työtä, toteaa Perheyritysten liiton puheenjohtaja Pekka Laitinen.


- Hankkeemme onnistuu, kun nuori hakeutuu kesätöihin, perheyritys osoittaa nuorelle mielekkäitä tehtäviä ja nuori suoriutuu tehtävistään hyvin. Työ luo työtä, summaa liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

Toimitusjohtaja Vanhanen ja hankkeen suojelijana toimiva Hilden esiintyivät Huomenta Suomen haastattelussa, joka on katsottavissa tästä.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt: Perheyritysten liiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Eveliina Talvitie p. 0400 188 601 tai eveliina.talvitie@perheyritystenliitto.fi