8.4.2010 Perheyritysten hallintokäytännöistä julkaistiin tutkimus
Perheyritysten liitto on tehnyt yhdessä Stanton Chasen ja Lapin yliopiston kanssa kyselytutkimuksen, jossa vastaajina oli Perheyritysten liiton jäsenyritysten hallituksen jäseniä.
Tutkimuksen mukaan jokaisessa perheyrityksessä on omat tapansa järjestää hallintorakenteen yksityiskohdat ja vaikuttamisen kanavat. Mahdolliset vaikuttajat ja vaikutusfoorumit ovat kuitenkin perheyrityksessä muulla tavoin omistettuihin yrityksiin verrattuna hajaantuneita. Tätä todentavat perheyrityksissä olevat, lailla määrättyjen hallintoelinten lisäksi muodostetut epäviralliset hallintoelimet.
Perheen ulkopuolisten asema hallitustyössä on jo suhteellisen vakiintunutta. Pääosin perheyritykset haluavat tätä suuntaa aidosti vahvistaa ja saada siitä yritykselle kilpailuetua ja tehokkuutta hallitustyöhön










