Perheyritysten liitto

Jos Afrikan tähti –lautapelin keksijällä olisi aikanaan ollut käytössään tekniikka, jolla hieno peli-idea olisi verkossa myyty sadoille miljoonille kuluttajille ympäri maailmaa, olisi Suomi saanut jo 1950-luvulla yllätysmiljardöörin. Ehkä tuloerokeskustelu olisi silloisissa köyhissä oloissa saanut oman piirteensä. Vielä 1980-luvun verojärjestelmässä häneltä olisi viety yli 70 prosenttia maailmalta saaduista tuloista muiden suomalaisten käytettäväksi. Muillehan se kuuluu – oli vallalla ollut ajattelutapa.

Silloisella tekniikalla ja markkinointivälineillä Afrikan tähteä myytiin lopulta vain yksittäisiä miljoonia pitkän ajan kuluessa eikä niillä maailmaa valloitettu. Silti peli ansaitsee paikkansa suomalaisen elämysteollisuuden pioneerina.

Globalisaation ja uuden tekniikan yhdistelmä johtaa onnistuneissa tapauksissa jopa monisatakertaisiin onnistumisiin. Globalisaatio ja bittimaailma ovat tehneet monistamisen ja levittämisen halvaksi ja nopeaksi. Siksi Suomessakin tehdyistä liikeideoista osa saavuttaa huimasti paremman menestyksen kuin mitä 1980-luvullakaan uskallettiin edes uneksia.

Monistamisen ja levittämisen helppoudessa ja edullisuudessa piilee myös tuloerokeskustelun juuri. Ja vaikeus. Maailman suuret tulot tunkevat onneksi myös Suomeen.

Taloutemme kansainvälinen avautuminen on antanut meillekin mahdollisuuden merkittäviin onnistumisiin. Onnistuessa liikevaihto voi kasvaa lähes ilman rajoja. Vaatimattomammassakin mittakaavassa kansainvälistyminen on tehnyt mahdolliseksi sen, että yritykset pystyvät huomattavaan kasvuun ja vaurastumiseen. Kysymys kuuluu, mikä osa siitä menestyksestä kuuluu muille täysin sivullisille, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa kyseisen leivän leipomisessa.

Tapasin erään pääomasijoittajan, joka kertoi etsivänsä innovaatioita, jotka ”happanevat” muutamassa vuodessa, mutta juuri nyt käyttöönotettuina ja levitettyinä voivat kerralla saavuttaa oikeassa sovellutuksessa satojen miljoonien levikin. Kun idea on valmis, sille haetaan ostaja jostain globaalista yrityksestä, jolla on valmis levitysorganisaatio jolla idea voidaan tuotteistaa ja monistaa kaikkialle maailmaan hetkessä – niin kauan kuin se on pinnalla ja ennen kuin sen korvaa muotina tai tekniikaltaan seuraava idea, joka vie kuluttajat omalla vuorollaan taas hetkeksi mukanaan. On selvää, että tällaisissa onnistumissa sijoituksen arvo kasvaa helposti kymmenkertaiseksi. Useimmiten kuitenkin hyvältä vaikuttava idea epäonnistuu ja rahat katoavat.

Kuvaisin tätä globalisaation ja uuden tekniikan tuomaa ilmiötä multiploitumiseksi. Ilmiö on uusi yhteiskunnalle, jossa tuloerojen tasaisuus on ollut hyve ja yhteiskunnan eheyttä ja homogeenisuutta korostava tekijä. Tässä kaksi kulttuuria törmää vastakkain.

Keskiverto suomalainen on sellainen, että jos hän nykytulotasollaan laskeutuisi sattumanvaraisesti johonkin kolkkaan maailmassamme, hän ei kykenisi työllistämään itseään nykyisellä ansiotasollaan. Täällä Suomessa meidän on silti yritettävä järjestää asiamme niin, että kykenemme ylläpitämään korkean elintasomme, vaikka muu maailma oppii tekemän samat tuotteet meitä paljon edullisemmin. Tässä yhtälössä onnistuminen meille ja muulle Euroopalle ei tule olemaan helppoa.

Onnistumista edistäisi se, jos oppisimme sulattamaan ja hyväksymään myös vahvan menestyksen, joka maailmalta globalisaation pelisääntöjä hyödyntämällä on mahdollista kerätä.  Amerikkalaiset multiploivat ansaintansa maailmalta miljardimittaan. Siihen samaan pitää olla oikeus ja mahdollisuus suomalaisilla. Tässä onnistuminen tuo väkisin äärituloeroja yhteiskuntamme sisälle. Vaarallisempaa on kuitenkin globaalin talouden mahdollisuuksien hyödyntämättä jättäminen.

Jos tuloerot selittyisivät sillä, että joku suomalainen ”riistää” muilta suomalaisilta monopolioikeudella tai muutoin kohtuuttoman suuret tulot itselleen, ärtymys olisi ymmärrettävää. Mutta yleensä suuren menestyksen takana on kansainvälistyminen tai uuden tekniikan luova soveltaminen. Miksi tällaista menestystä pitäisi rajata?

Osallistuin viime viikolla kansainvälisen Family Business Networkin tapaamiseen Genevessä. Sain tehtäväkseni laatia seuraajapolvelle avoimen kirjeen, mitä haluaisin heille sanoa – ja tämän kirjoitin:

The past weeks and days have shown us how difficult it is to predict the future. The human catastrophe in Japan took us all by surprise and as I am writing this to you a war has started in Libya.  We as family businesses believe in the long-term, we believe in the future and we believe in you our Next Generation. Everything that we do today, we do for you. It is our inner goal, our aim to make the world a better place for you and in order to do that we need to make the right decisions today – with regards to our environment, our family businesses and our personal lives.

It is important that we manage to pass on our values of generations and our history, but still our main message to you is that you will succeed only when you are building your future according to your own strong points, forgetting the weak ones we all have. For that we need to trust you and let go of you early, when you are still young and ready to conquer to world.

In 2015 we will no longer communicate over email, there will be no more paper shopping lists, no more chalkboards and no more video rental stores. In 2020 desktop computers will be gone, there will be no more post offices and no more broadcast television. The world is changing day by day.

More and more family businesses will have large families as owners,  ownership will be diversified and more and more family members will be owners, but no longer entrepreneurs. The concept of ownership and family will evolve and change. And so will you.  Leadership will be different and as owners of family companies you will need to set the values for the next generation to come.

You will need to serve more stakeholders and enrich more shareholders. You will need to find the wisdom to make the right choices at the right time. All we have is the choices that we make.

Act like you own the place and take responsibility – and love every minute of it. Family business is about passion, knowledge and competence – it is also about freedom, power and grace.

Take your guidance from the former Indian President Kalami: Creative leadership means exercising the vision to change the traditional role from the commander to the coach, manager to mentor, from director to delegator and from the one who demands respect to the one who facilitates self-respect. With these wise words in mind you will be successful in taking over as the leaders of the next generation.

Sain tänään olla Sitran Elinvoimaverkoston tilaisuudessa, jossa Mikko Kosonen kiteytti syksyn Suomen Elinvoimalähteet keskustelut yhteen lauseeseen: Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Jäin miettimään väittämää – onko se näin ja onko meillä edellytyksiä kestävään hyvinvointiin? Entä olemmeko edelläkävijöitä? Voimmeko olla sitä vuonna 2020?

Saimme ennennäkemättömän mahdollisuuden tuoda julkisuuteen yritysten äänen MTV3 keskusteluohjelmassa Perintö. Kiinnostavaa keskustelussa oli tietynlainen polarisointi. Moni meistä koki Suomen olevan hyvä maa yrittäjyydelle, kun taas osa koki sen olevan huono.

Osa meistä uskoi siihen että kansakuntana me pystymme tarvittaviin päätöksiin kun taas osa meistä on menettänyt uskoaan siihen että saamme kiinni menetetystä kilpailuedusta. Kiinnostavaa oli myös nuorten näkemys siitä että yrittäjyys on ennen kaikkea itseään varten, elämäntapa joka vaatii heittäytymistä. Pessimismi vastaan optimismi. Yrittäjyys vastaan yhteisöllisyyttä.

Yrittäjyyteen kuuluu innostus, valovoimaa, heittäytymistä, riskinottokykyä ja päätöksentekoa. Sen lisäksi se vaatii pääomaa, hyvän liikeidean ja työtä – paljon, paljon työtä. Perheen ja työn yhdistämistä. Ehkä jostain muusta pitää luopua. Yrittäjyys kiteytyy lainatakseni ystäväni sanoja siihen ettei illalla saa unta kun niin kovasti odottaa seuraavaa aamua.

Intohimoisia, luovia ja hyvin koulutettuja nuoria meillä on Suomessa paljon – miksi niin harva heistä haluaa ryhtyä yrittäjäksi? Ja vielä harvempi työnantajaksi? Jokainen meidän poliittinen puolue tunnustaa yrittäjyyden tärkeyden oikealta vasemmalle. Jokainen päättäjä Suomessa tunnistaa että yrittäjien luomien mahdollisuuksien kautta Suomeen syntyy ne kipeästi tarvittavat työpaikat. Silti emme ole onnistuneet luomaan yrittäjille ja etenkin nuorille yrittäjille riittävän hyvää ilmapiiriä tai tarpeeksi vahvoja kannusteita joilla he lähtisivät riskinottoon ja kasvua tavoittelevalle uralle.

Tähän löytyy mielestäni muutamakin tekijä. Yksi on koulutuksemme, jota meidän pitäisi kaikista maailman pisa-pisteistä huolimatta uskaltaa uudistaa. Meidän täytyy panostaa jo ala-asteella siihen että vahvistamme itsetuntoa, palkitsemme aloitteellisuutta, opetamme tiedon yhdistämistä sekä käyttämistä ei vain ulkoa osaamista. Toinen tekijä on yhteiskunnallinen sallivuus. Meidän täytyy oppia hyväksymään onnistumiset ja epäonnistumiset. Toteamme aina että se mikä ei tapa vahvistaa – mutta uskallammeko testata tätä väittämää tiukassa paikassa? Olemme olleet niin pitkään sulkeutunut yhteiskunta, ettemme ole ottaneet opiksi monikulttuurisuudesta. Kolmas tekijä on media ja sen suuri vaikuttavuus yleiseen ilmapiiriin ja mielipiteeseen. Media on omalta osaltaan vaikuttanut siihen että niin hyvät kuin pahat asiat nostetaan esille negaation kautta. Poliittinen päättäjä ei enää uskalla ottaa vastaan tukea joka ylittää 700 euroa ja samalla me odotamme että se sama päättäjä vastaa sodasta ja rauhasta, yrittäjän toimintaympäristöstä ja Suomen menestyksestä.

Perintö ohjelmassa oli suuri mahdollisuus luoda ensimmäistä kertaa mediassa positiivinen keskustelu yrittäjyydestä, sen haasteista ja sen mahdollisuuksista. Kuulla suoraan yrityksiltä kuinka ne kokevat, ajattelevat, päättelevät ja toimivat. Toivon kovasti että tämä keskustelunavaus olisi siemen josta voisi syntyä kulttuuri joka olisi myönteinen, ilmapiiri joka rohkaisi ja esimerkki siitä että se on tehtävissä.

Näin luonnehti OECD:n pääsihteeri Angel Gurria toissa viikolla vieraillessaan Suomessa talousneuvoston seminaarissa. Hän luonnehti tällä tavalla monien maiden käytäntöjä, joissa verotuksen rakenteilla on syntynyt tällainen tilanne.

Hänellä oli myös mielenkiintoinen tilastotieto omistuksen jatkuvuuden näkökulmasta. Hän kertoi, että 1980-luvulla pörssiosakkeiden keskimääräinen omistusaika maailmalla oli 5 vuotta ja vuoteen 2009 mennessä se oli lyhentynyt 5 kuukauteen. Väittäisin, että tätäkin taustaa vasten keskustelu omistuksen pitkäjänteisyyden puolesta tulee olemaan nouseva trendi.

Onhan se yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen näkökulmasta eri asia, käyttääkö omistajan ääntä kolmannen polven perheyrittäjä, jonka isoisä ja isoäiti näkivät paljon vaivaa yrityksen perustamiseksi  ja jonka yrityksen työntekijöinäkin saattaa olla ihmisiä jo toisessa polvessa. Tällaisessa yrityksessä on eletty koko paikkakunnan sydämenlyöntien tahdissa ja vuorovaikutus on toiminut kumpaankin suuntaan. Tai jos omistajan ääntä käyttää finanssisijoittaja toiselta puolelta maapalloa, jonka rahoja saattaa olla erilaisen velkavivutuksen varassa ja riippuvaisia siitä, mitä huominen tuo markkinoilla eteen. Molemmille omistusmuodoille on varmasti sijansa maailmassa. Meidän tehtävä on yrittää luoda yhä parempia edellytyksiä ankkuriomistajuudelle, jonka päätöksiä ohjaavat vahvat arvot.

Pääministeri Kiviniemi käytti mielenkiintoisen puheenvuoron radion haastattelutunnilla. Ylen mukaan hän totesi mm.seuraavaa:

”Pääministeri Kiviniemi esittää ensi vaalikauden alkuun laajaa yhteiskuntasopimusta, jossa yritykset sitoutuisivat kotimaisiin investointeihin vastineena yritysverotuksen alentamiselle. Kiviniemi toivoisi työmarkkinaratkaisujen tekemiseen parempaa koordinointia.

- Toivoisin, että pystyisimme solmimaan yhteiskuntasopimuksen, johon sitoutuisivat niin yritykset, yrittäjät, työntekijät kuin hallituskin. Huolehditaan Suomen kilpailukyvystä, maltillisista palkkaratkaisuista ja siitä, että on ostovoimaa.

Pääministeri sitouttaisi veroratkaisuilla yritykset ja työntekijät kasvun aikaansaamiseksi ja olisi valmis yritysverotuksen keventämiseen, jos sen vaikutusta seurattaisiin tarkasti.

- Yritysverotusta voitaisiin laskea, mutta katsottaisiin, sitoutuvatko yritykset siihen ja tuleeko investointeja ja uusia työpaikkoja sen myötä. Maltillisten palkkaratkaisujen kautta kannustettaisiin samalla tavalla ja varmistettaisiin, ettei tuloverotus kiristy, Kiviniemi sanoi.”

Eli idea on se, että järkevillä toimilla saadaan kilpailukykyä, investointeja, vienti nousuun ja työpaikkoja lisää. Sen jälkeen olisi varaa käyttää resursseja verokevennyksiin tai palvelujen parantamiseen. Perinteinen tapahan on ollut se, että verokevennykset on ajoitettu palkkaratkaisujen kanssa samaan aikaan ja verokevennykset ovat tulleet riippumatta siitä, millaisia liukumia tai todellista kehitystä on tapahtunut.

Kiviniemi kääntää varovasti ajattelua siihen suuntaan, että ”osinko” pitää itse tienata. Tämä koskisi sekä palkansaajia että yrityksiä. Ei aivan vieras ajatus muilla elämänalueilla.

Yritysverotuksen osalta ongelma on varmastikin se, että investoinneista ei päätetä kollektiivisesti vaan tuhannet erilliset yritykset päättävät niistä omilla ehdoillaan ja kukaan ei voi yritysten puolesta sopia, että nyt investoidaan. Mutta tahtotilan näkökulmasta Kiviniemen ajattelu on terveellistä. Kyse on siitä, miten luomme sellaisen hengen, että huoltosuhteemme tuleviin ongelmiin vastataan täällä Suomessa tehtävillä panostuksilla, käännetään talous riittävään nousuun ja sen jälkeen yhteisten hedelmien käytöstä päätetään.

Toivon, että Kiviniemi yritysverotuksesta puhuessaan mieltää sen laaja-alaisesti tarkoittavan sitä yhteisö- ja pääomaverotuksen kokonaisuutta, jonka vaikutukset heijastuvat omistajien ja yritysten tekemiin päätöksiin yritysten kasvuun panostamisesta.

Tiedän, että ETLA on selvittämässä sitä, miten Saksa käänsi kilpailukykynsä teknologiateollisuudessa parempaan suuntaan. Siihen sisältyi palkkaratkaisuja ja yritysten tekemiä päätöksiä, mutta nyt koko Saksan kansantalous hyötyy näistä muutama vuosi sitten tehdyistä ratkaisuista. Tällaista yhteistä kansallista strategiaa ja tahtotilaa meilläkin tarvitaan – muoto löytyy ja tahtoa ja luottamusta riittää. Luottamusta tarvitaan, jotta jokainen osapuoli olisi valmis muutaman vuoden uhrauksiinkin yhteisen ”osingon” ansaitsemiseksi.

Helsingin seudun kauppakamari teki oman selvityksensä Helsingin ja Vantaan mahdollisen kuntaliitoksen eduista. Samalla kauppakamari asettui puoltamaan elinkeinoelämän kannalta kuntaliitosselvityksen tekemistä.”Haluamme tuoda elinkeinoelämän näkemykset esille ennen kuin yhdistämisselvityksen käynnistämisestä päätetään, jottei asiaa tarkasteltaisi pelkästään hallinnon, politiikan tai kaupunginjohtajapelin näkökulmasta”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin Vantaan alueen puheenjohtaja, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto kauppakamarin tiedotteessa.

Tehty raportti on varteenotettava ja avaa uutta keskustelua julkisen hallinnon tarpeista. Kun useimmat tähänastiset kuntaliitokset on tehty tavalla, jossa on omaksuttu kunkin liitoskunnan ”parhaat edut”, on lopputuloksena ollut kustannusten nousu. Kauppakamari hakee nyt parhaita käytäntöjä.

Nyt esille tuodaan malli, jossa yhteisessä suurkunnassa omaksuttaisiin Vantaan tapa ulkoistaa palveluja myös yritysten tuottamaksi, tyydyttäisiin Vantaan tasoon kaupunkilaisten pääoman sitomisessa ja omaksuttaisiin Vantaan maapolitiikka, jossa tontteja myydään vuokraamisen sijasta.

Pelkästään ulkoistamisessa Vantaan normien noudattaminen avaisi pääkaupunkiseudulla 500 miljoonan euron vuotuiset uudet palvelumarkkinat. Siinä olisi suuri liiketoimintamahdollisuus palvelualan yrityksille. Onnistuessaan kotimaassa ne pystyisivät yhä paremmin myös viemään palvelukonseptia ulkomaille. Kukaan ei voine väittää, että Vantaa olisi edes harjoittanut mitään ideologista yksityistämispolitiikkaa; kaupunki on harjoittanut pragmaattista vertailua. Vantaan kustannuksista kolmannes kohdistuu hankintoihin kaupunkiorganisaation ulkopuolelle, kun Helsingissä osuus on neljännes.

Tämä 500 miljoonaa ei olisi mikään säästö – säästöä syntyy vasta jos yksityiset kykenevät tuottamaan palvelut edullisemmin. Mutta oma arvonsa kannattaa laskea sille, että palvelusektorilla yritystoimintaa kasvatetaan. Säästöä sen sijaan syntyisi julkisten hankintojen paremmasta järjestämisestä. Kahden kaupungin hankinnat ovat peräti 4 miljardia euroa vuosittain ja yrityskokemusten mukaan järkevä toiminta voisi tuoda 7,5 prosentin säästön eli 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Varojen käytön kohdistamista pitäisi raportin mukaan myös miettiä. Helsinki on sitonut asukkaidensa varoja yli 16 000 euroa omaisuuteensa kun Vantaalla osuus on reilut 10 000 euroa. Sidottujen varojen ero on 2-3 miljardia euroa. Järkevä kysymys kuuluu, mitä tällä pääomalla olisi järkevintä tehdä?

Kun Vantaan ja Helsingin erot ovat jo näin suuret – kuinka suuret ovatkaan erot eniten yksityisten kanssa kumppanuutta harjoittavien kuntien ja perinteisimpien kuntien välillä? Todennäköisesti sekä Vantaa että Helsinki kuuluvat tässä suhteessa konservatiivisimpien kuntien joukkoon ja parhaiden käytäntöjen hakeminen koko maasta voisi avata suuria etuja.

Vierailin pari viikkoa sitten Lindströmillä – pesulapalveluita, vaihtomattoja, työpukuja ym. palveluita tarjoavassa yrityksessä. Se kansainvälistyy vauhdilla. Suomessa kehitetty konsepti onnistuu muuallakin ja yritys on hyvä esimerkki palvelualasta, jolla voimme ansaita myös maailmalla. Ensin yrityksen piti kuitenkin synnyttää kotimarkkinoilla toimiva malli ja saada voimavaroja kansainvälistymiseen. Juuri tällaisten palveluliiketoimintamahdollisuuksien synnyttämiseen tarvitaan julkisten palvelujen sisältävän valtavan kysynnän avaamista kilpailulle. Kunnallinen liiketoiminta ei voi koskaan hakea kasvua maailmalta. Mutta samat työntekijät yksityisellä voivat tätä menestystä maallemme hakea myös viennillä. Tehokkaasti toimiva yksityinen palvelujen tuottaja pystyy myös Suomen sisällä tarjoamaan palvelujaan kuntarajoista välittämättä. Varsinkin pienet kunnat voivat yksityisiä hyödyntäessään saada kerralla suuren ammattimaisesti johdetun ammattiorganisaation tehokkuusedut hyväkseen. Tähänastiset kuntaliitokset ovat osoittaneet, että pelkät hallinnolliset ratkaisut eivät automaattisesti tuo mitään säästöjä – todelliset säästöt voivat syntyä Paras-hankkeen ykköstavoitteesta – palvelurakenteiden muutoksesta. Ja palvelurakenteiden muuttamisessa kilpailu ja sen kautta saatavat parhaat käytännöt ovat avaintekijöitä.

Vuodenvaihteessa on kansainvälisessä lehdistössä innostuttu ennustamaan tulevaa. Synkimmät ennustukset lähtevät siitä, että euro kaatuu. Toisaalta tuoreet vuotta 2010 kuvaavat tilastot kertovat, että Saksan työttömyys on painunut lamaa edeltäneelle tasolle ja on nyt alempana kuin kertaakaan 1990-luvun alun jälkeen. Myös Suomessa työttömyys laskee nopeammin kuin ennusteet ennakoivat. Meilläkin 20 vuoden tarkastelussa vain vuosina 2007 ja 08 saavutettiin alhaisempi työttömyysaste kuin vuoden 2010 lopulla. Viestit kertovat reaalitaloudessa olevista todella suurista eroista ja eroihin liittyvistä riskeistä. Espanjan työttömyys on jämähtänyt 20 prosentin tasolle. Kauppalehti kertoi, että Espanja ja Italia joutuvat tänä vuonna neuvottelemaan yhteensä 400 miljardin valtion lainat uudelleen. Koko euroalueen maiden uusi lainanottotarve alkaneelle vuodelle olisi 560 miljardia euroa. Osa kohonneista marginaaleista johtuu siis myös kysynnän suuruudesta.

Vaikea taloustilanne manaa esiin maailmanlopun ennustajat. Ne, jotka ovat lausunnoissaan varovaisia ja yrittävät ylläpitää luottamusta, leimautuvat helposti. Joku katastrofia ennakoiva saattaa joskus osua kohdalleenkin, mutta katastrofien manaajat eivät koskaan jälkikäteen selitä metsään menneitä arvioitaan eikä heitä niistä laiteta tilille. Pahimmat ennakkoarviot, joita syksyllä 2008 kuvailtiin, eivät ole toteutuneet, mutta optimistisimmatkaan arviot eivät osuneet kohdalleen. Lamasta selviämisen kaksijakoisuutta juuri kukaan ei osannut hyvin ennakoida. Jyvät erottuvat maailmantaloudessa akanoista. Mutta jos jokin akanoista pilaantuu pahasti, tarttuu se selviytyjiinkin.

Tässä ennustetussa katastrofissa pahinta ei olisi euron kaatuminen, vaan reaalitaloudessa tapahtuneet vahingot. Jos euro ei kestä, on taustalla jo tapahtunut todella mittavia vahinkoja, joiden maksajiksi joutuvat euroalueen keskeiset pankit ja niiden takana Euroopan väestö. Silloin siis puhutaan satojen miljardien suorista menetyksistä, jotka synnyttävät uuden laman. Lama sotkisi maailmantaloutta tavalla, jossa euro itsessään olisi vain yksi sivujuonne. Tällaista alkavaa vuotta emme todellakaan halua nähdä. Lähiaikoina on tärkeää, että vaikeuksissa olevat valtiot saavat joukkovelkakirjansa myytyä järkevillä ehdoilla. Rahatalous tarvitsee valtioiden velkapapereita turvallisina ja nopeasti realisoitavina papereina.

Mielenkiintoinen sivuhuomio tähän on se, että Suomen valtion velkapapereita pidetään maailmalla öljyvaltio Norjan papereiden jälkeen turvallisimpina sijoituskohteina. Ei aivan huono tulos, voisi joku entinen pääministeri todeta.

Valtioiden ongelmien rinnalla kannattaa kiinnittää huomiota myös öljyn hintaan. Viime vuonna EU-maat maksoivat pelkästä raakaöljystä 70 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Se on samaa suuruusluokkaa kuin EU:n budjetti. OECD-maiden maksaman raakaöljyn osuus oli vuosikymmeniä noin yksi prosenttiyksikkö OECD-alueen kansantuotteesta. Vuoden alun raakaöljyhinnoilla osuus nousee yli kahteen prosenttiin vuonna 2011, kertoo Financial Times. Näitä summia on hyvä verrata kehitysapuun, jonka osuuden nostaminen 0,7 prosenttiin tuntuu olevan ikuisuuskysymys. Pieni öljyntuottajien joukko keräsi OECD-mailta 790 miljardia dollaria viime vuonna. Tätä rahaa velkaantuvat OECD valtiot lainaavat takaisin korkealla korolla ylläpitääkseen hyvinvointia, jolla öljyä kulutetaan. Käynnissä on valtava varallisuuden siirto.

Öljyyn – ja myös maakaasuun ja kivihiileen – liittyvä ongelma kasvaa. Merkkinä tästä on mm. Kiinan käynnistämä raakaöljyn hankinta Venäjältä. Kysyntä kasvaa – tarjonta ei kasva. Siihen ainoa vastakeino on kehittää uusiutuvaa energiaa ja energiapihiä teknologiaa. Tarve uudistuksille ei ole vain ilmastollinen ja ympäristönsuojeluun liittyvä vaan mitä suurimmassa määrin myös taloudellinen, talouskasvun ylläpitämiseen liittyvä. Ainoa positiivinen asia korkeassa öljyn hinnassa onkin juuri se, että insentiivi vaihtoehtojen kehittämiselle on nyt vahva.

Tänään ajellessani Turkuun asiakastapaamiseen, kuuntelin radiota. Toimittaja kertoi iltapäivälehtien tutkineen, mitä ammatteja suomalaiset arvostavat ja mistä ammateista pidetään vähiten. Vähiten pidämme puhelinmyyjistä ja toiseksi vähiten kansanedustajan ammatista – häkellyin ja hämmästyin tästä tuloksesta.

Eduskunta on meidän yhteiskuntamme ylin päättävä elin ja kansanedustajien on tehtävä vuosittain monta vaikeaa päätöstä.  Moni päätös luo uutta pohjaa yhteiskunnan kehitykselle ja linjaa suunnan, johon me maana ja kansakuntana kuljemme. Näiden päätösten on oltava kaukaa viisaita ja harkittuja, vaikka ne eivät ehkä aina ole kansalaisten silmissä siinä hetkessä helppoja hyväksyä.

On korkea aika saada poliittiselle päätöksenteolle se arvovalta, uskottavuus, hyväksyttävyys ja myös vetovoima, joka sille kuuluu. On erittäin tärkeä meidän kaikkien kannalta, että politiikan pariin hakee ammattitaitoisia, visionäärisiä ja rohkeita nuoria, jotka ovat valmiita johtajuuteen ja laittamaan itsensä peliin. Kansa valitsee ehdokkaiden joukosta ne päättäjät, joiden se uskoo selviävän aikakauden haasteista ja luotsaavan meidät seuraavalle vuosikymmenelle osana Eurooppaa.

Toimimalla omalla nimellämme voimme omalta osaltamme vahvistaa politiikan vetovoimaa. Siksi on tärkeää voida avoimesti kertoa, ketä ehdokasta on valmis tukemaan. Tukemalla avoimesti ehdokkaita, joihin uskomme, voidaan poliittisen toiminnan hyväksyttävyyttä lisätä. Poliittisen toiminnan tukemisen avoimuus lisää demokratian uskottavuutta.

Toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

Ehdin pitää oman loman jo ennen joulua. Finnairin lakon johdosta paluumatka lomalta kesti 11 tuntia kauemmin kuin oli tarkoitus. Lukemiselle siis jäi hyvin aikaa. Pariisista mukaani tarttui Newsweekin Special Edition, jossa oli laaja artikkeli perheyrityksistä otsikolla ”In Hard Times, Family Firms Do Better”. Artikkelissa kerrotaan, kuinka tutkimusten mukaan perheyritykset pärjäsivät paremmin kuin muilla tavoin omistetut yritykset talouskriisissä. Perheyritykset olivat vähemmän velkaantuneita ja niillä oli vahvemmat taseet. Perheyritykset pystyivät talouskriisissä myös omaksumaan pidemmän tähtäimen näköalan bisneksen tekemiseen ja säilyttämään hyvät suhteet asiakkaisiin; muulla tavoin omistetut yritykset joutuivat tekemään huonoja ja hätiköityjä ratkaisuja rauhoittaakseen osakkeenomistajia.

Artikkeli toteaa, että perheyrittäjien haluttomampi suhtautuminen velkavetoisuuteen on kääntynyt valttikortiksi talouskriisin jälkeisessä ajassa. Tämä strategia on mahdollistanut rahoituksen saatavuuden. Perheyritykset ovat myös pystyneet satsaamaan enemmän tutkimukseen ja kehitykseen kuin muilla tavoin omistetut yritykset (perheyrityksillä 7,5 prosenttia ja muilla tavoin omistetuilla yrityksillä 3,1 prosenttia liikevaihdosta).

PL:n toimitusjohtaja Matti Vanhanen kirjoittaa blogissaan kasvun haasteista yritysten kannalta. Yritysten kasvu vaatii rahoitusta, mutta rahoituksen saatavuus vaikeutuu tulevaisuudessa.  Tämä tulee muuttamaan talouden ja yritysten pelikenttää huomattavasti.  Velkavetoisuus ei ole samalla tavalla enää mahdollista.

Kasvua tarvitaan kuitenkin hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Perheyritykset näyttävät pitkäjänteisellä toiminnallaan suuntaa. Kestävä kasvu edellyttää tällaista otetta yrittämiseen. Newsweekin artikkeli päättyy lauseeseen ”business done along bloodlines hardly makes anyone immune to shocks, but it may make the global economic heart beat more steadily”.

Suomen talouskasvun eväitä arvioitaessa kannattaa verouudistuksenkin yksityiskohtia ja kokonaisuutta arvioida kysyen ensimmäisenä, miten muutos lisää talouskasvua ja työllisyyttä.

Verouudistuksen rinnalla talouskasvun eväiden arvioinnissa yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, miten rahoituslaitosten uudet säännöt tulevat vaikuttamaan yritystoiminnan rahoituksen saatavuuteen ja hintaan.

Basel 3 sääntelymuutokset tulevat vuodesta 2013 eteenpäin nostamaan merkittävästi pankkien vähimmäispääomavaatimuksia ja ne lisäävät myös pitkän rahoituksen tarvetta. EU:n pankkivalvojien komitean tuore laskelma kertoo, että pelkästään 33 suurimman eurooppalaisen pankin lisäpääoman tarve tulee olemaan 263 miljardia euroa. Tämä raha on kerättävä aitona omana rahana tai pääomalainana suurimpien pankkien pääomittamiseen. Talouskasvun tarvitsemaa yritysten rahoitusta satsaus ei tule vielä lisäämään eurollakaan, mutta johtaa kilpailuun rahasta ja luottomarginaalien selvään nousuun.

Tämän lisärahan lisäksi ns. pitkän rahan tarve kasvaa. Tähän asti pankki on voinut lainata yritykselle vaikka sen oma varainhankinta olisi ollut päiväkohtaista. Nyt tulee uusi vaatimus pankkien rahoitusrakenteelle (NSFR), jonka mukaan käytettävissä olevan pysyvän rahoituksen on suhteessa vaadittuun pysyvään rahoitukseen oltava vähintään 100 %. Eli jos pankki lainaa yli vuodeksi yritykselle, pitää vastaavasti pankilla olla vähintään vuodeksi hankittua rahoitusta. Kannattaa muistaa, että eurooppalaisilla pankeilla alle vuoden mittaista rahoitusta on peräti kolmasosa. Pelkästään tämä nostaa Baselin komitean arvion mukaan lainamarginaaleja 0,24 %, kun edellä kuvattu pääomavaatimuksen vahvistaminen nostaa marginaaleja vastaavasti jopa 0,78 %:lla.

Pankeillahan on kaksi keinoa vastata pääomittamisvaatimuksiin. Joko hankkia lisää omaa pääomaa tai hillitä luototusta. Jälkimmäinen keino vähentäisi yrityksille lainattavan rahan määrää. Tässä asetelmassa yritykset joutuisivat keskenään kilpailuasetelmaan suhteessa lainan saantiin. Se nostaisi rahan hintaa.

Laman aikana monet yritykset joutuivat uudistamaan lainasopimuksensa ja tällöin syntyi käytäntö, että juuri kolmea vuotta pidempiä sopimuksia ei taidettu tehdä. Sen seurauksena hetki ennen Basel 3:n voimaanastumista suomalaisyrityksiäkin on pitkä jono neuvottelemassa lainoitustaan uusiksi – yhtä aikaa.

Pankkisäännösten muuttumisen rinnalla myös vakuutusyhtiöiden Solvenssi II tuo muutoksia. Nämä muutokset näyttävät korostetusti lainanottajan luottokelpoisuuden merkityksen. Jos luottoluokitus on A, on bondien myöntämisen pääomavaade 5,6 %, mutta B tai alemmalla luokituksella vaatimus on jo 30 %.

Uudistusten myötä pankeista tulee vahvempia ja uudistukset ennaltaehkäisevät nähdyn laman toistumisen. Mutta tällä turvallisuudella on hintansa. En ole itse pankkimies, mutta johtopäätös yritysten kannalta on helppo vetää: pitkäaikaisen rahoituksen saatavuus heikkenee ja rahoituksen marginaalit nousevat. Vaikka suomalaispankkien vakavaraisuus on korkealla tasolla, eivät nekään välty kustannusten nousulta.

Jos joku kuvittelee, että näillä muutoksilla ei ole vaikutusta yritysten ja sitä kautta Suomen talouskasvuun, on hän pahasti väärässä. Suomen talouden kasvu tapahtuu vain yrityksissä ja mikäli niiden kasvu tökkii, tökkii Suomenkin kasvu.

Tästä onkin hyvä palata kirjoituksen alkuun – mikä yhteys tällä on verouudistukseen? Verouudistus on lopulta se ainoa väline, jolla voidaan käynnistää itsepuolustus ja luoda sellaiset verotuksen rakenteet, että ne ohjaisivat pääomia yritysten taseisiin yritysten investointien ja kasvun rahoittamiseksi. Tämä näkökulma ei verouudistuksesta vielä välity.

Hyvää joulua kaikille!