palkitsemisjärjestelmän periaatteet
Perheyritysten liitto huomioi ja kiittää ansioituneita ja sitoutuneita luottamus-henkilöitään sekä henkilöitä, jotka ovat edistäneet menestyksellistä perheyritys-toimintaa omassa yrityksessään, elinkeinoelämässä tai muualla yhteiskunnassa. Keskeinen osuus perheyritysten elämänrytmissä ovat sukupolvenvaihdokset, joissa määräysvalta siirretään seuraajapolvelle.
Ansiomerkit
Liitolla on käytössään kaksi eri ansiomerkkiä: kultainen ja hopeinen. Liiton ansiomerkit jaetaan kahteen ansioitumissuuntaan. Sininen symboloi toimintaa perheyritysten hyväksi elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Punainen nauha symboloi sukupolvenvaihdosten toteutumista perheyrityksessä.
Ansiomerkkien myöntämisperusteet
Ansiomerkit, jotka perustuvat sukupolvenvaihdokseen ja määräysvallan siirtämiseen yrityksen omistuksessa seuraavalle polvelle, varustetaan punaisella nauhalla. Hakija voi omasta ehdotuksestaan lisätä ansiomerkkiin roomalaisen numeron kuvaamaan järjestyslukua siitä, monettako sukupolvenvaihdosta määräysvallan siirto yrityksessä koskee.
- Hopeinen ansiomerkki punaisella nauhalla voidaan myöntää anomuksesta lautakunnan päätöksellä, jota jäsenyritys tai sen edustaja voi hakea. Hopeinen ansiomerkki punaisella nauhalla voidaan myöntää anomuksesta lautakunnan päätöksellä, jota jäsenyritys tai sen edustaja voi hakea.
- Kultainen ansiomerkki punaisella nauhalla voidaan myöntää henkilölle, joka on ansiokkaasti toiminut perheyrityksessä sen liiketoiminnassa, perheessä tai omistajana osallistuen perheyrityksen menestyksen luomiseen ja sen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja joka on aloittanut sukupolvenvaihdoksen ja määräys-vallan siirtämisen yrityksen omistuksessa seuraavalle polvelle. Kultainen ansiomerkki punaisella nauhalla voidaan myöntää lautakunnan päätöksellä, jota jäsenyritys tai sen edustaja voi hakea.
Ansiomerkkien myöntäminen
Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja toimii lautakunnan puheenjohtajana, joka valitsee lautakuntaan enintään kaksi muuta jäsentä. Lautakunnan sihteerinä toimii liiton toimitusjohtaja. Lautakunnan jäsenen toimikausi on enintään kolme vuotta.










